Tarinamme

Tarinamme

Kun osuusteurastamo Lihakunnan kuormuri kaartoi kulmille, tunnelma oli kuin tämän päivän street food -markkinoilla. Vuonna 1970 Lihakunta oli lanseerannut Suomessa ensimmäisen koirien tuoreaterian, nimeltään Mustin Murkina. Se vasta oli poikaa! Aiemmin Suomessa koirille oli ollut tarjolla lähinnä kotiruokaa ja ruoantähteitä.

Koirien suomalaista perinneruokaa

Lihakunta oli Best-Inin nykyisen omistajan eli Atrian edeltäjä. Vuonna 1972 koiranruokamarkkinoille tuli toinenkin historiaamme liittyvä yritys, LSO. Sen ensimmäisen tuotteen nimi oli Me 3.

Vuonna 1977 kauppoihin saatiin ensimmäinen Best-In-merkkinen koiranruoka. Suomessa elintaso nousi, koirien määrä kasvoi ja yhä useampi osti koiranruokaa kaupasta. Tuonti vapautui, mutta omat merkit säilyttivät suosionsa. Monet klassikkotuotteet, kuten Best-In Mustin Murkina, ovat yhä saatavilla.

Tuotevalikoima kasvoi

Suuren mullistuksen lemmikkien ruokakuppeihin toi kotiruokareseptejä mukaileva Kotikeittiön tuoreruokaperhe. Hellästi haudutetuissa Best-In-risotoissa, -padoissa ja -murekkeissa yhdistyvät herkulliset reseptit ja korkeatasoiset ravintoaineet.

Vuonna 1998 kauppoihin tulivat ensimmäiset luonnolliset Hubert-makupalat: uunipaahdetut possunkorvat ja -saparot. Ensimmäiset Best-In BARF -raakapakasteet lanseerasimme vuonna 2014.

Uusittu logo ja pakkausilme

Vuonna 2018 uudistimme logomme ja samalla tuotteidemme pakkaukset. Nyt tunnistat suomalaiset tuotteemme Best-In logosta ja yhtenäisistä pakkauksista. Jokaisessa pakkauksessa on Avainlippu, joka kertoo suomalaiseta työstä.

100 % suomalaista lihaa ja kasviksia

Missiomme on valmistaa ravitsemuksellisesti erittäin korkealaatuista lemmikkiruokaa. Kun raaka-aineet tulevat omasta kotimaastamme Suomesta, tiedämme niiden alkuperän ja voimme olla varmoja niiden laadusta ja turvallisuudesta.

Matkan varrella yrityksemme nimet ja yhtiömuodot ovat muuttuneet, mutta yksi on pysynyt. Meidän Best-In keittiö on aina ollut Kuopiossa Kallaveden rannalla.

Tutustu Best-In tuotteisiin: